Mahtavia uutisia!
Limassolissa toimiva kristillinen Wellspring organisaatio kokousti viime torstaina, ja päätti lähteä yhteistyöhön kanssani puolivälin talon saamiseksi tänne Kyprokselle. Käytännössä tämä merkitsee sitä että alan työskentelemään heidän kanssaan asian eteenpäin viemiseksi.
Olin jo ehtinyt valmistaa ja sopia ensimmäisen power point esityksen varainkeruuta / hanke-esittelyä koskien omaan paikalliseen seurakuntaamme ensi sunnuntaiksi, ja nyt on ihan mieletöntä voida sanoa että hankkeen takana seisoo muitakin kuin minä ja muutama vapaaehtoinen. Jännittävää seurata miten Jumala on näitä ovia avannut ja avaa jatkuvasti lisää! Ensimmäinen yhteinen kokouksemme asian tiimoilta on heti tammikuun alussa, ja silloin starttaa myös online koulutus aiheeseen liittyen. Hauskaa asiassa on se, että Wellspringin takana on joukko ruotsalaisia, joten nyt hanke etenee pohjoismaalaisin voimin, vaikka toki Wellspringin joukoissa seisoo ihmisiä myös muista kansallisuuksista.
Viime viikon aikana tapasin myös pari uutta ihmistä jotka ovat kiinnostuneita hankkeesta, ja jotka työskentelevät sellaisessa asemassa, että hallitukseen vaikuttaminen ja asioiden eteenpäin vieminen sitä kautta on helpompaa ja nopeampaa. Näitä kontakteja todella tarvitaan, sillä juuri viime viikolla saimme myös tiedon, että Kyproksen hallitus on ajamassa läpi lakimuutosta, jossa ihmiskaupasta oltaisiin tekemässä maahanmuutto asiaa. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että uhrit tultaisiin rinnastamaan laittomiin maahanmuuttajiin, ja heidät karkoitettaisiin välittömästi suojelun tarjoamisen sijaan. Tämä kaikki on lainvastaista ja rikkoo räikeästi EU direktiiveja. Lisäksi tämä pahentaisi tilannetta muutenkin, sillä jatkossa syytteitä ihmiskauppa jutuista ei voitaisi enää asettaa, jos kaikki uhrit, eli ainoat todistajat oikeudessa, toimitetaan maasta pois. Tämä mahdollistaisi käytännössä lähes vapaan ihmiskaupan Kyproksella, sillä syytteeseen joutumisen vaaraa ei enää olisi.
Rukousta siis tarvitaan, että hallitus ei tekisi asiassa näin räikeää virhettä ja tilanteen pahentumiseen johtavia ratkaisuja!