Tämä viikko on kulunut loistokkaasti paikallisen rokkotaudin merkeissä. Ensin kaatui Rafaela, ja pikku näppylöitä luultiin allergiseksi reaktioksi antibiooteille, kunnes sama kuume ja ihottuma iski Regiaan ja Rebeccaan, Repeäkin jo kuume vaivaa, mutta innokkaasti halusi silti vielä tänään käydä pelaamassa pelin Arsenalin riveissä. Jännityksellä odotetaan iskeekö rokko meihin aikuisiin myös…
Itse vietin tämän aamupäivän latautumalla retriitissä. Kaunis vanha talo sijaitsi vuorten siimeksessä Nikosian ulkopuolella, ja tällä hetkellä sitä vuokraa retriittipaikaksi Nikosian Anglikaanikirkko. Meitä oli koolla reilut kymmenen ihmistä, niinkin monesta maasta kuin Englannista, Beirutista ja Australiasta. Retriitin vetäjä alusti puhuttelevasti Jumalan meille lahjoittamista elämän “Wau” hetkistä. Hetkistä jolloin aika tuntuu hetkeksi pysähtyvän, ja mielen täyttää kiitollisuus Jumalaa kohtaan. Niitä hetkiä löytyy jokaisesta päivästä, kun vain maltamme pysähtyä ja vastaanottaa ne. Kastepisara puun lehdellä, hymy, ystävällinen sana, kaunis maisema, rukousvastaus… Oli ihanaa saada kunnolla aikaa pysähtyä ja rauhoittua Jumalan eteen ja läsnäoloon. Tuntuu että liian usein lankean siihen ansaan, että vain juoksen paikasta ja tehtävästä toiseen, ja lausun matkalla pikaisen rukouksen.
Mutta onneksi arjen keskellä on kuitenkin ollut aikaa huomata kuluneellakin viikolla nuo ihmeelliset, kauniit hetket. Lasten riemu kotitekoisista naamiaisista, kun sairastuminen esti koulun juhliin osallistumisen. Aasi syömässä ruohoa aurinkoisella kukkulan rinteellä. Havahtuminen siihen, että juuri nyt saamme elää todeksi sitä näkyä ja kutsua, jonka Jumala laittoi sydämellemme. Postikortti lähettävästä seurakunnasta muistuttamassa siitä että puolestamme rukoillaan.
Mikä on ollut sinun kiitollisuuden hetkesi tällä viikolla?
