Vierailu Sat-7:lla

Toukokuun lopussa pääsin käymään SAT-7 toimistolla Nicosiassa, josta käsin tulemme lähetystyötä tulemme tekemään.SAT7_ikkuna

Pia oli ehtinyt vierailla Nicosiassa jo aikaisemmin ja nyt pääsin myös itse käymään paikanpäällä mikä oli todella hienoa. Lähetystyöhön lähtö konkretisoituu kummasti, kun näkee kasvokkain kaikki ihmiset joiden kanssa tulee työtä tekemän ja pääsee käymään työpaikalla ja hieman tutustumaan tulevaan kotikaupunkiin.

menossa sisään SAT7 toimistolle

menossa sisään SAT7 toimistolle

Olin matkassa poikamme Repen kanssa, jotta hänellä olisi mahdollisuus tutustua tulevaan kouluunsa ja harrastusmahdollisuuksiin. Kävimmekin hänen kanssaan muutamissa jalkapalloharjoituksissa.

Vierailun pääaiheena oli kuitenkin tulevien työtehtävien läpikäyminen ja tulevien työtovereiden tapaaminen ja se kävikin harvinaisen tehokkaasti sillä vierailumme aikana oli SAT7 16 v. syntymäpäivät. Eli Sat7 :kin on päässyt hyvään teini-ikään… 🙂

SAT7 16v syntymäpäivät

SAT7 16v syntymäpäivät, nyyttärit

Syntymäpäiviä vietettiin pienimuotoisesti toimistolla oman väen kesken nyyttäreiden merkeissä. Nyyttäreiden teemana oli, että jokainen toimi omasta kotimaastaan jotain tyypillistä ruokaa. Pohjoismaat olivat hyvin edustettuna, sillien, salmiakin ja ruisleivän voimalla, mutta kaikenkaikkiian ruokalajeja olis lähes paristakymmenestä maasta. Mikä omalta osaltaan osoittaa miten laajasti SAT7 työ kiinnostaa maailmalla ja miten kansainvälinen työyhteisö on.

Olen saanut olla mukana työyhteydessä osittain jo suomesta käsin. Olen saanut osallistua kuukausipalavereihin jo suomesta käsin, mutta aina kun saa henkilökohtaisesti tavata ihmiset niin tulee entistä enemmän yhteenkuuluvuuden tunne. Kävimme läpi tulevia projekteja joihin tulen osallistumaan ja yksi suurimmasta tullee olemaan järjestelmä jonka avulla varmistetaan, että kaikkiin yhteydenottoihin vastataan ihmisiä ohjataan kristittynä kasvamaan.

Monelle ihmisille SAT7 on ainoa kristittyjen yhteys omassa kotikylässään ja on siksi erityisen tärkeää, että ketään krisititty ei jää ilman tukea ja toisten kristittyjen yhteyttä. Lisäksi uudet kristityt, jotka tekevät uskonratkaisun SAT7 tv-ohjelmien välityksellä on tärkeää saada kasvamaan omassa uskossaan.

[important]

“I like SAT-7 programs very much because they touched my heart and changed my life. Thank you for this marvelous channel. Please keep in touch with me.”

Suomennos:

“Pidän SAT-7 ohjelmista todella paljon, koska ne koskettivat sydäntäni ja muuttivat elämäni. Kiitos tästä mahtavasta kanavasta. Olkaa ystävällisiä ja olkaa minuun yhteydessä”

-Mies Syyriasta-

[/important]

Lisää todistuksia ja yhteydenottoja Kansanlähetyspäivien lähetysnäyttelyssä SAT7 osastolla. Eli olemme koonneet lähetysnäyttelyyn todistukisa eripuolilta Lähi-itää ja pohjois-Afrikkaa. Kannattaa ehdottomasti tulla tutustumaan. Olemme Pian kanssa myös osastolla aina mahdollisuuksien mukaan, joten myös meidän kanssa on mahdollista tulla keskustelmaan SAT7 työstä tai meidän omasta lähdöstämme.

 

 

Permanent link to this article: https://www.lahetystyo.com/2012/06/27/vierailu-sat-7lla/